Avainsana-arkisto: maatalous

Inspiraatio kiertämään

Olen aina pähkäillyt maailman parantamisen tuskan parissa, kunnes viimeisen kuluneen vuoden aikana tajusin sen olevan turhaa – aloin kiinnostua ruoantuotannosta. Kestävä ruoantuotanto on avainsana kestävän kehityksen muihinkin osa-alueisiin, sillä se on niin ekologisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikin vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Parhaimmillaan ruoantuotanto voi siis parantaa ympäristönsä ekologiaa, taloutta ja sosiaalisia rakenteita. Siksi ruoantuotanto kiinnostaa minua […]

Voiko luomu ruokkia maailman?

Luomutuotanto voi taata esimerkiksi maaperän terveyden, ja siten ruoantuotannon jatkumisen myös tulevaisuudessa. Luomupellolta saattaa kuitenkin saada vähemmän satoa kuin samankokoiselta ei-luomupellolta. Mikä luomun rooli kansainvälisessä ruokaturvassa loppujen lopuksi on – voisiko ruokaa riittää kaikille, jos kaikki ruoka tuotettaisiin luomuna? Ruoantuotannon tulevaisuus riippuu siitä, minkälaisia valintoja tehdään tänään. Luomuviljely voi parhaimmillaan lieventää sekä köyhyyttä, ilmasto-ongelmia että […]

Astu monimuotoisuuden polulle perinnemaisemaan

Perinteisen maatalouden ohessa viihtyneet kasvilajit ovat uhanalaisuuden partaalla, koska tehomaatalous on tehnyt perinnebiotoopit taloudellisesti tarpeettomiksi. Viime kesänä Porvooseen Bosgårdin tilalle avattiin luonto- ja kulttuuripolku, jonka varrella olevat kyltit kertovat luonnon monimuotoisuudesta. Polku polveilee muun muassa nautojen perinnelaitumien, Natura-aluetta olevan Pikku-Pernajanlahden lintuveden ja vanhan hakamaan vierestä. Bosgårdissa huomaa, miten tehokas, nykypäivänä tavallinen peltojen ja metsien käyttö […]

Työharjoittelussa ProAgriassa

Toinen vuosi KeKe -opintoja takana ja nyt oli tullut aika suorittaa ensimmäinen työharjoittelu. Lähes koko lukuvuoden kestäneen hakemisen jälkeen harjoittelupaikka varmistui kuitenkin vasta muutama viikko ennen kesälomaa. Pääsin työharjoitteluun kotikaupunkiini Poriin, ProAgria Länsi-Suomeen. Valmistautuminen hakuun Halusin olla ajoissa liikkeellä, joten aloitin harjoittelupaikan etsimisen heti syksyllä. Olin päättänyt hakea vain ja ainoastaan sellaisiin paikkoihin, jotka minua […]

Possu Nobodyn huvit

     Onko luomussa ja ei-luomussa mitään eroa? Possu Nobody kelaa kuluneen elämänsä tähtihetkiä, joista osa on erilaisia ja osa samanlaisia, riippuen onko Possu Nobody ollut luomu- vai ei-luomupossu. Tutustu lisää: Videopeli: Pig Video Game | Nat Geo Wild 2,38-3.54 Virikkeet: Farmit.net:  6. Tutkimiskäyttäytyminen Valtioneuvoston asetus sikojen suojelusta: 13 § Hyvinvoinnista huolehtiminen Ulkoilu: Valtioneuvoston asetus sikojen […]

Taivaallisen mielenkiintoinen työharjoittelu

Ennen kestävän kehityksen opintoja olin työharjoittelussa Boreal Kasvinjalostus Oy:ssä. Itselleni harjoittelupaikka oli taivaallisen mielenkiintoinen, ja juuri siellä tein päätöksen siirtyä opiskelemaan kestävää kehitystä. Minulle oli tärkeää, että menen harjoittelemaan nimenomaan yritykseen enkä julkisyhteisölliseen työpaikkaan. Boreal ei poikenne hirveästi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta MTT:stä, josta se onkin eriytetty reilu 20 vuotta sitten. Harjoittelun aikana kuitenkin selvisi, […]

Maaseutu elinvoimaisemmaksi ja sodillekin loppu

Siis mitä? Klikkaa kaaviota niin näet lisää! Yllä olevassa ajatuskartassa on kakkosvuoden kekejen luonnostelema ehdotus paikallisten olojen, ympäristön tilan ja ihmisten voinnin parantamiseksi maaseudulla. Ehdotuksenamme oli perustaa sopivan kokoinen, monien erilaisten tuottajien (ja miksei kuluttajienkin) omistama osuuskunta, joka toimeentulon antamisen lisäksi satsaisi kaikenlaiseen hyvinvointiin sekä tutkimus- ja kehitystyöhön.   (Miksi osuuskunta? Alla olevasta esityksestä selviää helposti perusasiat […]

Lierotuki, pullaa ja paikallista asiantuntijuutta

Nyt on vuosi 2025. EU:n ja Suomen maatalouspolitiikka on vaihtunut kyttäämispolitiikasta kannustuspolitiikkaan. Tuet ovat todella monipuolisia, ja maatilalle tehdään tarkastuksen sijaan asiakaslähtöinen kehittämiskäynti. Maatalousyrittäjälle tarjottavia tukia ovat muun muassa ympäristötuki esimerkiksi vesistökuormituksen vähentämisestä ja luonnon monimuotoisuuden edistämisestä lannoitteenvähentämistuki laidunnustuki lierotuki tuki pellon yksilöllisten ominaisuuksien huomioon ottamiseksi raaka-aineiden ja ravinteiden sisäisen kierron tuki ilmastaviljelytuki, eli maassa kulkevien ajoneuvojen […]