Avainsana-arkisto: lehtivihreä

LehtiVihreä 2017 – kekejen oma lehti

Joululomilta palattuaan kakkosluokkalaisilla keke-opiskelijoilla on valinnan paikka, valitseeko seuraavaksi moduuliksi uusiutuvat energiamuodot vai ympäristö- ja muutosviestinnän. Viestinnän moduulissa opiskelijoilla oli valittavana joko nuorisoillan järjestäminen nuokkarilla tai opiskelijoiden toimittaman LehtiVihreä -lehden teko. Opiskelijat jakautuivat kiinnostusten mukaisesti ja itse päädyin lehteen. Tiedossa siis oli tehdä sisältö kerran vuodessa ilmestyvään LehtiVihreään, joka on Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelijoiden […]

LehtiVihreä varma kevään merkki

LehtiVihreä 2016 on ollut julkaistuna parin kuukauden ajan. Päätoimittaja Maija Kranni kertoo tunnelmia lehden teosta ja mitä hän oppi projektin aikana.   LehtiVihreä-projekti toteutettiin tänä vuonna osana ympäristö- ja muutosviestintä-moduulia. Toimeksiantajana LehtiVihreälle toimi osuuskunta Team Kestävä. Jo ennen moduulin alkua olin ilmaissut halukkuuteni toimia lehden päätoimittajana, sillä minulla oli selkeä visio siitä, mihin suuntaan tämän vuoden LehtiVihreää lähdetään viemään. […]

Toimituskunnan tunnelmia

LehtiVihreä -lehden toimituskunta koostui innokkaista kestävän kehityksen toisen vuoden opiskelijoista. Vapaaehtoinen toimituskuntaan liittyminen näkyi porukan hyvänä ryhmähenkenä. Alkuun pääseminen oli hieman hankalaa, koska kenelläkään toimituskunnasta ei ollut kokemusta lehden teosta. Yhdessä pohtien ja kysellen edelliseltä toimituskunnalta vinkkejä pääsimme hyvin alkuun lehden teossa. Aluksi jaoimme jokaiselle omat vastuualueensa, jolloin jokainen sai oman pienen projektin hoidettavakseen ja samalla […]

Kestävän kehityksen käsitteet järjestykseen

Kestävä kehitys esitetään ja käsitetään yleensä siten, että sen kolme osa-aluetta, ekologinen (ympäristö), sosiaalinen (ihmiset) ja taloudellinen kestävyys, ovat keskenään samanveroisia. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole oikea tapa puhua kestävästä kehityksestä. Aiemmin en ole itsekään koettanut sen enempää järjestää mielessäni, että minkälaisen kokonaisuuden kestävä kehitys tarkemmin muodostaa. Nyt jouduin ja pääsin miettimään, että  mitkä ovat niitä minun […]

Keken opiskelusta Kepaan töihin

Valmistuin ympäristösuunnittelijaksi lokakuussa 2013, ja nyt olen päässyt ottamaan ensiaskelia työelämässä.  Kestävän kehityksen opiskelu on antanut oivan ponnahduslaudan suuntautua minua kiinnostaviin aiheisiin; kehitysyhteistyöhön ja viestintään. Aloitin keke-opinnot syksyllä 2009 odottaen innolla tulevaa nelivuotista opiskelurupeamaa ympäristöasioiden parissa. Näin jälkeenpäin ajateltuna neljä vuotta – joka kylläkin itselläni venyi neljään ja puoleen – meni todella nopeasti, ja kuin […]