Avainsana-arkisto: Humppila

Ja kuinkas sitten kävikään

Olemme sitä mieltä, että kestävä kehitys on muutakin kuin asioista luopumista, kuten uusien, ympäristön kannalta parempien asioiden suunnittelua ja toteuttamista. Ratkaisevasti esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastamiseen vaikuttavat ilmastopäätökset ovat parhaimmillaan laaja-alaisia ja kauaskantoisia, ja Humppilan ekolentokenttä olisi ollut askel oikeaan suuntaan. Vaikka lentäminen ei luultavasti vielä pitkään aikaan tule olemaan ekologista, voidaan toimia siihen suuntaan kulkemiseksi jo […]

Aina vain lentokenttiä

Humppilan “Ekolentokenttä”-hankkeen kaatuminen vapauttaa resursseja ja antaa tilaa todellisille ekologisesti kestäville projekteille. Ympäristöministeriön päätös oli voitto Humppilan ja sen naapurikuntien luonnolle ja yleiselle viihtyvyydelle sekä seutukunnan järkivihreälle uskottavuudelle. Ympäristöministeriö jätti 2.4.2014 Kanta-Hämeen ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa vahvistamatta Humppilan lentokenttää koskevan varauksen. Humppilaan ajateltua kenttätoimintaa ei voida pitää ekologisesti eikä liiketoiminnallisin perustein kannattavana. Humppilan ja lähikuntien kannalta on tietysti […]