Astu monimuotoisuuden polulle perinnemaisemaan

Perinteisen maatalouden ohessa viihtyneet kasvilajit ovat uhanalaisuuden partaalla, koska tehomaatalous on tehnyt perinnebiotoopit taloudellisesti tarpeettomiksi.

Viime kesänä Porvooseen Bosgårdin tilalle avattiin luonto- ja kulttuuripolku, jonka varrella olevat kyltit kertovat luonnon monimuotoisuudesta. Polku polveilee muun muassa nautojen perinnelaitumien, Natura-aluetta olevan Pikku-Pernajanlahden lintuveden ja vanhan hakamaan vierestä.

Bosgårdin laidun
Bosgårdissa huomaa, miten tehokas, nykypäivänä tavallinen peltojen ja metsien käyttö eroaa perinteisestä. Oikealla oleva puusto, jonka takaa vesikin pilkottaa, yhdistää pellon, metsän ja laidunalueen kauniiksi ja monimuotoiseksi hakamaaksi.

 Agroekologian dosentti Irina Herzon, yksi Bosgårdin tilan pitäjistä, on tutkinut Euroopan laajuisesti maatalousympäristöjen luontoarvoja. Hän kertoo, että perinnebiotooppeja hoitavat tilat, kuten Bosgård, ylläpitävät luonnoltaan arvokasta maatalousmaata: rantalaitumet sekä lehtometsät ovat Suomen ympäristöistä monilajisimpia. Valitettavasti ne ovat samalla myös uhanalaisimpia, joten niiden säilyminen on todella tärkeää.

Eläimet monipuolistavat kasvilajistoa

Riukuaidalla rajattu hakamaa muistuttaa luontopolulla kulkijaa perinteisestä maataloudesta – hakamaat kuuluvat Suomen perinteisiin maatalousalueisiin. Eläimet saivat niiltä suojaa ja ruokaa, kun taas pelloilta saatiin ruokaa ihmisille. Näin rikas eliöstö on kehittynyt juuri metsälaitumilla, ja tullut niistä riippuvaiseksi. Bosgårdin hieman umpeen kasvanut hakamaa monimuotoistuu jälleen ensi vuonna, kun sinne tuodaan taas lampaita laiduntamaan.

Talkoovoimin rakennetun riukuaidan takana olevaa laidunhakaa laidunnettiin lähes koko 1900-luvun ajan. Ensi vuodesta lähtien sen kunnossapidosta vastaavat taas lampaat.
Talkoovoimin rakennetun riukuaidan takana olevaa laidunhakaa laidunnettiin lähes koko 1900-luvun ajan. Ensi vuodesta lähtien sen kunnossapidosta vastaavat taas lampaat.

Parasta luonnon monimuotoisuudelle olisi se, että tiloilla harjoitettaisiin sekä viljantuotantoa että eläinten pitoa, kertoo Herzon. 

Nykyään maatalous on pitkälti erikoistunut ja jakautunut eri tuotantoalueisiin: esimerkiksi Etelä-Suomessa lehmiä ei kovinkaan usein näe. Eläin- ja kasvituotantoalueiden sekoittuminen ei tosin vielä takaa kestävää karjantuotantoa. Siellä missä on karjaa, se ei välttämättä laidunna, eivätkä lehmät tällöin toimi maisema- ja luontohoitajana. Saatu lanta saatetaan nähdä vain saasteena, kun se voitaisiin käyttää suoraan luonnon hyödyksi peltojen lannoitteena.

Pientareet antavat suojaa ja ravintoa

Polku kaartaa keskelle niittykukkien väriloistoa. Pellon ja metsän reunaan jätetyt pientareet luovat elintilaa monille perinnemaisemaan erottamattomasti kuuluville niitty- ja ojanvarsikukille kuten kissankellolle, nätkelmälle, metsämansikalle, ketoneilikalle, mäkikuismalle ja päivänkakkaralle.

Luontopolun varrella kasvaa monia harvinaistuneita niittykukkalajeja, kuten ketoneilikkaa.
Luontopolun varrella kasvaa monia harvinaistuneita niittykukkalajeja, kuten ketoneilikkaa.

Pölyttäjät, perhoset ja muutkin hyönteiset tarvitsevat näitä lajeja – ja ne ilahduttavat värikkyydellään myös ihmissilmää. Kun niityt ovat tehomaatalouden yleistyttyä vähentyneet, niiden lajisto on muuttunut harvinaiseksi ja jopa osittain uhanalaiseksi. Reuna-alueet, puustoiset saarekkeet ja pientareet ovat niiden viimeisiä turvapaikkoja.

Erilaiset reunat muodostavat myös ekologisia käytäviä, joita pitkin lajit voivat kulkea suojassa alueelta toiselle. Tämä helpottaa niin yksittäisten eläinten elinmahdollisuuksia, kuin myös kokonaisten lajien levittäytymistä uusille alueille. Lisäksi pientareet tarjoavat ravintoa sekä pesimis- ja talvehtimispaikkoja.

Talousmetsä ei aina tarkoita avohakkuita

Luontopolulla kulkiessa ei uskoisi, että ympärillä avautuvat metsämaisemat ovat talousmetsiä, joissa on juuri tehty hakkuut. Bosgårdin metsiä hoidetaan jatkuvan kasvun periaatteella, joka perustuu sille, että puulajit kasvavat luontaisesti metsiin jääneille aukeille kohdille. Jatkuvan kasvatuksen metsässä ei tehdä avohakkuita, vaan sieltä poistetaan jonkin verran puuta muutaman kymmenen vuoden välein –siten puuta ei saada kerralla niin paljon kuin avohakkuissa, mutta hakkuita voidaan tehdä useammin. Samalla säästetään istutuskustannuksissa.

Hakkuun jälkeinen talousmetsä ei usein näytä tältä. Jatkuvan kasvatuksen metsänhoitomallissa ei tehdä avohakkuita, joten metsän ekosysteemi ei muutu tuhoisasti hakkuiden takia.
Hakkuun jälkeinen talousmetsä ei usein näytä tältä. Jatkuvan kasvatuksen metsänhoitomallissa ei tehdä avohakkuita, joten metsän ekosysteemi ei muutu tuhoisasti hakkuiden takia.

Jäljelle jäävät isot puut toimivat elinympäristönä monille lajeille, ja metsässä on koko ajan eri kasvun vaiheessa olevia metsäalueita. Tämä edesauttaa monien lajien viihtymistä ja metsän monimuotoisuutta. Oikein hoidetuissa jatkuvan kasvatuksen metsissä viihtyvät myös monet aratkin metsälajit kuten liito-orava, metso ja pyy. Lisäksi metsässä voidaan hakkuun jälkeen heti myös retkeillä, sienestää ja marjastaa.

 

Ympäristötuen hankala hakeminen huolettaa

Irina Herzon haluaa tehdä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisestä houkuttelevampaa viljelijöille. Hän on mukana ministerityöryhmissä, joiden tavoitteena on saada maatalouden tukijärjestelmää parannettua.

Viime vuosien maatalousreformi on ollut suuri askel taaksepäin. Vaikka olemme saaneet monia pieniä, mutta tärkeitä tukiuudistuksia tehtyä, nekään eivät paljon lohduta, jos perinnebiotoopeille ja kosteikoille myönnetty tuki ei vain riitä, Herzon toteaa.

Perinnemaisemien ylläpitämiseen voi hakea ympäristötukea alueen pinta-alan mukaan. Tuen hakeminen on tosin valitettavasti hankalaa ja aikaa vievää. Erityisesti pienet perinnebiotooppeja ylläpitävät tilat jäävät usein tuen piiristä pois.

Tuet pitäisi sovittaa tilannekohtaisesti erilaisiin olosuhteisiin, sillä luontoa on niin monenlaista, kertoo Herzon. Tukien tilannekohtainen arviointi olisi kuitenkin hallinnollisesti hankalaa ja kallista. Siksi tukipolitiikassa joudutaankin nyt usein tyytymään kompromisseihin, jotka eivät loppujen lopuksi ole kenenkään mieleen.

 

Monimuotoisuuden monet merkitykset

Luonnon monimuotoisuus on tärkeää monista syistä. Useista lajeista on vain yksinkertaisesti hyötyä. Esimerkiksi pölyttäjät viihtyvät monimuotoisessa luonnossa, ja pölytyksen merkitystä maataloudessa ei voida korostaa liikaa.

Ulkomaalaiset kollegani yllättyvät kerta toisensa jälkeen siitä, että Suomessa mehiläistarhaaja joutuu maksamaan viljelijöille sijoittaessaan mehiläispesänsä viljelijän pellon läheisyyteen. Esimerkiksi USA:ssa asia on päinvastoin: viljelijät maksavat mehiläistarhaajalle pölytyspalveluista, kertoo Herzon.

Monimuotoisuus turvaa tärkeiden luonnonprosessien jatkuvuuden –jos yksi laji kuolee, monet muut jäävät edelleen eloon. Lajit tukevat toisiaan erilaisin symbioosein ja kumppanuussuhtein, joten monimuotoisessa ekosysteemissä lajikanta on usein vahva ulkoisia uhkia kohtaan.

Meidän Euroopassa ja Suomessa tulisi olla valmiita suojelemaan omia metsiämme, soitamme ja niittyjämme, kun täällä ollaan niin huolestuneita esimerkiksi Amazoninkin sademetsistä, miettii Herzon. Monimuotoisuus ja toimet sen ylläpitämiseksi ovat myös mitä suurimmissa määrin poliittisia kysymyksiä.

Se, että pidetäänkö monimuotoisuutta yllä vai ei, on myös eettinen kysymys. Onko yhdellä lajilla oikeutta päättää muiden lajien kohtalon päättymisestä? Luontopolulta palaavan mielessä on entistä suurempi halu tehdä kaikkensa monimuotoisen luonnon ylläpitämiseksi.

_____________________________________________________________________________

Karoliina Manninen
oli Luomuliitossa työharjoittelussa ja tämä juttu on julkaistu uusimmassa Luomulehdessä.

Bosgårdin tila

Bosgårdin tilalla on viljelty keskiajasta lähtien, ja 1990-luvulta asti siellä on kasvatettu myös karjaa. Karjaa on ollut alusta asti laiduntamassa perinnemaisemaa, ja viime vuonna se sai myös luomumerkinnän. Tila pyrkii monin tavoin omavaraisuuteen: tarvittava lämpö tuotetaan omien tilusten puusta tehdyllä hakkeella, ja karja syö vain omalla tilalla tuotettua rehua.

Luontopolku avattiin kesän 2013 alussa, ja sinne on vapaa pääsy. Polulle järjestetään myös opastettuja kierroksia.

Satoja vuosia vanhoista maatalousrakennuksista ja kartanosta on kunnostettu muun muassa kahvila ja BBQ-ravintola, iso juhlasali sekä kokoustiloja. Tilalla järjestetään ohjelmaa useina viikonloppuina, kuten myös Suomen luonnon päivänä lauantaina 30.8.

 

Sanastoa vielä, jos jäi mietityttämään:

Perinnemaisemat ovat perinteiseen maatalouteen liittyvien maankäyttötapojen synnyttämiä maisematyyppejä. Ne voidaan jakaa rakennettuihin perinnemaisemiin ja perinnebiotooppeihin. Rakennettuja perinnemaisemia ovat historialliset rakennukset ja rakennelmat lähiympäristöineen sekä muinaisjäännökset.

Perinnebiotoopit ovat niitto- ja laiduntalouden synnyttämiä kulttuurivaikutteisia luontotyyppejä, joita ovat esimerkiksi niityt, kedot, hakamaat, kaskimetsät ja metsälaitumet. Niille on kehittynyt omaleimainen ja rikas eliölajisto vuosisataisen hoidon ansiosta. Perinnebiotooppien määrä on vähentynyt Suomessa jo 1880-luvulta lähtien, mutta väheneminen kiihtyi sotien jälkeen ja on jatkunut nopeana viime vuosikymmeninä.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: